keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Valjastelureissu metsään

Asumme kissojen kanssa kerrostalossa ja lähistöllä ei ole kovin hyviä valjastelupaikkoja. Omalla pihalla voi hetken tallustella, mutta ei se kunnon ulkoilua ole.

Meillä on kuitenkin nyt lemmikkirattaat, joilla saa kissat vietyä hiukan syrjempään metsään valjastelemaan ja tänään käytiin, kun ehdittiin valoisaan aikaan ja ulkonakin oli ruhtinaaliset +11 astetta.


Tessakin tuli ulos kopasta yllättävän nopeasti ja selvästi halusi tutkia paikkoja, vaikka vähän jännitti.


Topi tarkisti, että rattaat on tallella.

Ainoa hyvin onnistunut kuva, jonka koko reissulla sain (kissan naama näkyy ja ei ole tärähtänyt):



Topi testaili myös puiden kiipeilymahdollisuuksia, mutta siitä en ehtinyt saada kuvaa, kun poika yllättäen hyökkäsi puuhun ja tuli 5 sekunnin jälkeen alas. Eihän siinä ajassa saa edes kameraa päälle.

Tessa oli paljon hitaampi liikkeissään, mutta ei onneksi nököttänyt paikoillaan koko aikaa.

Minttu jätettiin vielä kotiin, kun valjaita on vain kahdet ja rattaisiinkaan ei olisi enempää mahtunut. Ei olla vielä Mintulle edes kokeiltu valjaita, kun tyttö saa nuo Topin vanhat, kun Topille saadaan isommat sopivan kokoiset. Noiden kahden välillä on niissä valjaissa hiukan säätövaraa :P

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti