maanantai 30. joulukuuta 2013

28.12.13 Kirkkonummi

Vietimme Nutun kanssa viime lauantain Kirkkonummella RUROKin näyttelyssä. Nuttu on vielä pentuluokassa, joten lähdimme pääasiassa keräämään kokemusta. Paikalla oli myös Errun Lupsakka lordi (tässä blogissa esiintynyt nimellä Pullu, nykyisin Jack) ja pääsimmekin Nutun kanssa Kirkkonummen perukoille Jackin omistajien kyydillä.

Nuttu otti päivän varsin rennosti, mitä nyt yhteen väliin piti päästä pois häkistä tutkimaan paikkoja (sylissä). Tuomarin pöydällä tosin yksi pupu löysi pöksyt hetkeksi.

Jack otti myös rennosti nukkuen suurimman osan päivää. Komea poika siitä on kasvanut :)

Paikalla oli lauantaina 23 eurooppalaista mm. Nutun tätipuoli, pikkuserkku ja isoisoisä. Paikalla oli myös mm. Nutun mummon omistaja (jonka luona Nutun isä kasvoi sijoituskissan pentuna) ja Nutun isoisän kasvattaja. Kunnon sukukokous siis eikä ihmekään, että Jackin omistajien päät menivät hiukan sekaisin sukulaisista :)

Tuomari tykkäsi Nutusta ja arvostelulappu onkin täynnä EX lyhennettä. Silmät voisivat olla hiukan isommat ja turkki ihan pikkaisen lyhyempi, mutta muuten pää ja kroppa ovat lupaavia. Väri oli taas se suurin kompastuskivi ja tuomari suositteli värin tarkistamista ennen avointa luokkaa.

Kutsu kävi vielä tuomarin parhaan valintaan, jossa vastassa oli yksi devon rex pentu, joka oli lauantaina vielä keskeneräisempi kuin Nuttu, joten tuomari nominoi Nutun! Olin varsin yllättynyt ja positiivisesti järkyttynyt. Nuttu kävikin sitten pyörähtämässä paneelissa, mutta siellä ei ääniä tullut. Todella nätisti tyttö oli kuitenkin vieraiden ihmisten käsittelyssä (väri taidettiin ainakin tutkia tarkkaan), joten olen todella ylpeä pienestä tytöstäni.
Seuraavan kerran Nuttu pääseekin näyttelyyn tammikuussa Lahdessa.

2 kommenttia:

  1. Kaunis Nuttu :) Hieno saavutus tuo paneeliin pääsy!! Lahdessa taas törmäillään :)

    VastaaPoista